Englantilainen kalastajakylä oli eläkeläisten suosiossa. Me pakenimme rankkasadekuuroa täpötäyteen kahvioon, jonka pöydissä istui kiharapäisiä mummoja paksuissa silmälaseissaan meitä muukalaisia tuijottaen. Omistaja kertoi, että paikka on täynnä ja kehoitti meitä poistumaan.
Onneksi pilvet väistyivät ja kesä kuivasi minkä kasteli.

Kesä ja kukat. Seitsemän kukkaa tyynynsä alle keräsi ihana kälyni jo juhannuksena.

Tunnistan näistä vain ahomansikan, rentukan, koiranputken ja vanamon. Mitähän nuo muut ovat? Yläasteella tekemäni kasviokin on jo hävinnyt vuosien saatossa. Pitäisikö hankkia kasvikirja.

Hyvä varustelu on tärkeää.

Vesilätäkössä on riemua.

Aikainen herääminen aurauskoneen ääneen.
Läheltä piti ehtiminen työpaikalle.
Kiireinen, tehokas ja iloinen työpäivä.
Viisi kilometriä tylsääkin tylsempää juoksua matolla tunkkaisessa sisäilmassa.

Sauna ja avanto.

Viimeisessä oli eniten riemua.

Päätin lähteä lenkille ja kaipasin juoksuseuraa. Muistin nähneeni laatikon pohjalla vanhan ipodin. Viimeksi se on ollut käytössä noin kolme vuotta sitten. Anna Puuta, Erykah Badua, Norah Jonesia.

Ihme ja kumma. Kaikki kolme laulajaa olivat kolmessa vuodessa kadottaneet äänensä. Anna Puu kokonaan, Norah lauloi jostain kaukaa ja Erykah oli pitänyt pintansa parhaiten. Instrumentit kyllä kuuluivat ja hyvin. Omituinen tunnelma seurasi mukanani lenkin kuusi ja puoli kilometriä. 40 minuuttia tuttuja kappaleita, mutta ilman laulua ja sanoja. Kyllä se niinkin toimi.

Ilona kaipasi lenkkiseuraa marraskuussa. Olen pohtinut ja todennut ettei se pohtimalla parane vaan juoksemalla. Ilmoittauduin mukaan.

Riemua. Ei kai tuossa muuta yritetä kuvata.
Eikä tässä blogissakaan.