maanantai 6. tammikuuta 2014


Päätin lähteä lenkille ja kaipasin juoksuseuraa. Muistin nähneeni laatikon pohjalla vanhan ipodin. Viimeksi se on ollut käytössä noin kolme vuotta sitten. Anna Puuta, Erykah Badua, Norah Jonesia.

Ihme ja kumma. Kaikki kolme laulajaa olivat kolmessa vuodessa kadottaneet äänensä. Anna Puu kokonaan, Norah lauloi jostain kaukaa ja Erykah oli pitänyt pintansa parhaiten. Instrumentit kyllä kuuluivat ja hyvin. Omituinen tunnelma seurasi mukanani lenkin kuusi ja puoli kilometriä. 40 minuuttia tuttuja kappaleita, mutta ilman laulua ja sanoja. Kyllä se niinkin toimi.

Ilona kaipasi lenkkiseuraa marraskuussa. Olen pohtinut ja todennut ettei se pohtimalla parane vaan juoksemalla. Ilmoittauduin mukaan.

1 kommentti:

  1. Hei Kati.

    Olen laittanut sinulle facebookiin kaveripyynnön, jotta saisin lisättyä sinut juoksuryhmään.. Olenkohan laittanut ihan oikeaan osoitteeseen kun ei ole hyväksyntää tullut?

    Terv. Ilona, eli O.P

    VastaaPoista